ETUSIVU | BLOGI | KARPPIRAPORTIT | MAFIA-UUTISET | JÄSENISTÖ | KONTAKTI | YLLÄPITÅ
Karppiraportit

Jo joutui armas aika...

Julkaistu 19.06.2015
Kuvia 6 kpl
Author: - Stickan / Karppimafia

Kauden aloituskeikan jälkeen oli onkipuolen hommat olleet hitusen jäissä, kun töissä riitti mietittävää ja tekemistä ihan normi virka-ajan ylikin. Pitkiä päiviä ja tiukkaa keskittymistä. On tosiaan olemassa töitä, joissa virheille ei ole sijaa. Tosin, jos huonosti käy, niin ei tarvitse itse murehtia enään mitään.

No joka tapauksessa olin sopinut Henkan kanssa onkikeikasta ja sen valmisteluihin en meinannut kuitenkaan löytää aikaa. Kuuliaisesti siltikin painelin vielä viikolla yötä vasten autolla kohti lutakkoa ja mukana Torsti ja repullinen mäskiä tontille. Aamulla sitten lähes samoilla silmillä olin taas "skarppina" duunissa. Oli melko pirteetä miestä rivissä...

Perjantaina löimme kamat autoon ja matka kohti karppien maailmaa alkoi. Varusteiden roudaamista helpoitimme taas kärryillä. Siltikin autolta tontille otti sen kaksi keikkaa / ukko ja molemmilla kerroilla kulki vielä rinkat ja reput selässä. Onneksi olin keventänyt omaa varustusta aika tavalla ja kylmälaukkujakin oli nyt mukana vain yksi.

Kymmeniä kertoja vuosien saatossa tapahtunut leirin perustaminen ja onkien virittäminen sujui, kuin tanssi kevätjuhlissa. Tämä puoli ei juurikaan tarjoa enään suurempia tunnelatauksia. Homma on vaan pirun mukavaa puhailtavaa.

Henkka oli päättänyt ottaa kunnolla irti arjesta ja herran reissueväät olivat sen mukaiset. Hieman konjakkia maisteltiin ja maailmaa parannettiin. Muistelttin taas vanhoja ja suunnitetiin uusia reissuja ja elämyksiä. Siinäpä ne oli perjantain tärkeimmät grillaamisen lisäksi.

Lauantai valkeni ja tuuli yltyi. Radiossa alkoivat oikein varoittelemaan kovasta tuulesta maa-alueilla. Karpit olivat antaneet meille rauhan nukkua yömme hyvin ja lauantaipäivä vietettiinkin sitten oikein rentoutumisen merkeissä. Useammat päiväunet ja rentoa pötköttelyä. Iltasella taas kunnon grillimätöt. Henkka rentoutui sen verran reilummin, että päätti pyrkiä eroon koko yhteiskunnan normeista ja aloitti elämän alasti. Tuumasin, että työelämän puolella saattaa tietyt asiat hankaloitua uuden ajatusmaailman aiheuttamista reaktioista? No jokainen tyylillään...

Vanhaa nudistia katsoessani, muistin monet reissumme menneiltä vuosilta ja tavallaan tunsin pientä helpotusta, että ihan kaikki asiat eivät ole maailmassa muuttuneet. Jotain vanhaakin arvomaailmaa oli vielä siis olemassa. Lopulta kuitenkin oli aika vetäytyä performanssiesityksistä yöpuulle ja karpin saaminen tuntui jo entistä vaikeammalta.

Muutama tunti kuoromaista äänihengittämistä ja saan kuulla, mitä olin kaivannut. Henkan setti oli osunut karpin reitille. Fisu otti sellaisia spurtteja, ettei ole Henkka moisia kokenut vähään aikaan. Koukku ja kalusto, kuitenkin toimi kuten piti ja kesän valoisimpinä öinä koppasin kallen haaviin. Henkan enkka. Selvästikin. Kala oli lihava. Edellisen keikan kalat eivät puntareita nähneet, mutta tämä oli ikuistettava kaverille.

Yksi kala ja reissu pelastettu! Yömyöhään tehdyt mäskäsyreissut saivat taas järjellisen merkityksen. Kaverin suunpielistä loistava hymy kertoi tuosta onnistumisen tunteesta. Yksi kalle ja kaksi onkijaa. Siltikin molemmat saamamiehinä. Kimppatyöskentelyä parhaimillaan.

Kala hyväksyi syötin klo 0315 ja sen jälkeen seesteinen leirielo jatkui. Ainostaan yksi siimaosuma aiheutti pienen hälyytyksen, mutta muuten rauha säilyi. Sunnuntaina taas kaikki kiva loppui, mutta onneksi oli jo uusia reissuja luvassa. Henkalta sitä Larsenin mustaa odotellessa...

- Stickan / Karppimafia

< Takaisin raportteihin...