ETUSIVU | BLOGI | KARPPIRAPORTIT | MAFIA-UUTISET | JÄSENISTÖ | KONTAKTI | YLLÄPITÅ
Mafia-uutiset

Se hento tärppi keskivavassa...

Julkaistu 20.01.2010
Kuvia 4 kpl
Author: - Stickan

Eleltiin helteistä elokuun toista päivää vuonna 2005. Ilma on todellakin helteinen jo aamusta alkaen ja duunien hoitaminen vauhdilla sai perinteiset "lihapiirakat" paidankainaloon. Oli kuitenkin sen verran kova polte päästä hellesoudulle lohia bongailemaan, että muutama ylimääräinen hikipisara kannatti luovuttaa, jotta pääsisin ajoissa livahtamaan hommista. Matkalla pitäisi vielä Möhkökin napata kyytiin ja jonkin sortin sapuskointiakin tulisi ennen kalastamista harjoittaa.

Onneksi duunissa oli vielä heinäkuun tyyliin suht hiljaista ja sain hommat hoidettua jo puoleenpäivään mennessä. Sihteereille perinteiset iltapäivän toivotukset ja ilmoitus, että en ole iltapäivällä tavoitettavissa. Möhkö kyytiin ja Essonbaariin leikettä imuroimaan ääntä kohti. Nopeusrajoitukset tuntuivat lohikiimassa melko alhaisilta ja matka tuntui kestävän, mutta perille päästiin kuitenkin vielä "työajalla". Möhkö kokemattomana lohenpyytäjänä tuumaili mahdollisuuksiamme tämmöisellä helteellä ja auringonpaisteella. Vesikin oli kusenlämpöistä ja virtaamakin melko heikko. Monen mielestä siis kehnoakin kehnommat olosuhteet kirkkaan lohenpyyntiin, mutta itse oli toista mieltä.

Ensinnäkin kauniilla ilmalla on mukavampi kalastaa ja joella ei juuri muita silloin näy. Eli aivan rauhassa saa lohta soutaa ja keskittyä siihen oleelliseen. Kenenkään lohensoutua kokeilevan touhuja ei tarvitse varoa, saati sitten neuvoa. Kesäisin on myöskin äärettömän upeaa huomata uuden lohiparven saapuvan jokeen, kun pintakäynnit lähestyvät hiljalleen vieheitäsi. Kaiken noiden edellä mainittujen seikkojen lisäksi hellelohissa on myös se hyvä puoli, että niiden narraaminen onnistuu myöskin ajoittain. Mielessäni oli juuri tuollaisesta onnistumisen hetkestä kirkas muistikuva toissapäivältä, kun sain soudettua Henkalle väännettäväksi 12,4kg ja +4kg lohet. Noista pienempi on nk. näyttäytynyt kala ja mallia peilikirkas. Isompi lohi, oli jo jonkin aikaa joessa ollut hyvälihainen narttu, jonka tärppi tuli ilman ennakkomerkkejä. Vaikka Möhkö tiesi noista kahdesta lohesta, oli miehellä skeptinen asenne, josta tietty paistoi sen suuren lohen saamisen toivo läpi. Sitä samaa toivoin minäkin. Olihan niitä toki ajoittain päästy pitelemään, mutta isot kojamot olivat aina päätyneet voitolle.

Aloitin rannassa vaappujen virittelyn ja Möhkö laski veneen, sekä kiinnitti koneen perätuhtoon. Keskimmäisen vavan vaappua rantavedessä virittäessäni, iski siihen pieni ja kikkuinen ahven. Tuumasin Möhkölle, että tämä Kalossi-vaappu on varma ottipeli, kun tirriäinenkin sen kelpuutti. Snurra käyntiin ja keula kohti ylävirtaa, soutualueen yläpäähän. Odoteltiin perille saavuttuamme hetki ja katseltiin, josko kalat merkkailisivat olinpaikkojaan, kuten jo matkalla olimme saaneet huomata. Pari kalaa näyttäytyikin melko pian ja hetkessä oli Möhkö laskenut vaaput pyyntiin. Laitavavoissa 1½-unssiset puntit ja siimaa pihalla kymmenkunta metriä. Keskivavassa 2-unssinen paino ja siimaa kelalta laskettiin viitisen metriä. Mieto virtaama oli onneksi sen verran voimissaan, että saatoin lasketella hissuksiin jokea alavirtaan ja antaa vaappujen haravoida joen pohjanmuotoja. Pohja alkoi pian nousta ja Möhkö kelaili siimoja vielä hieman sisään keloille. Ensimmäisen näyttäytyneen kalan kohdalla saivat vaaput uida aivan rauhassa. Alempana näkyi metrinen lohenselkä merkkaavan pariinkin otteeseen, mutta sinne oli vielä hetken aikaa laskeuduttava ja pari perinteistä ottipaikkaa koluttava perusteellisesti siinä välillä.

Vanhat ottipaikat huokuivat hiljaisuutta, poislukien yhtä vaapuistamme häiriintynyttä lohta, joka aloitti mulaamisen heti kun veneemme oli liukunut sen yli. Metrin selkä oli taas pinnassa ja edelleen samassa kohdassa, kuin aikaisemminkin. Kohta oltaisiin kohdalla ja silloin olisi ehkä mahdollisuus? Soudin normaaleista sivuliiruista poiketen lähes paikoillani, keula ylävirtaan kohti ja annoin vaapuille ajoittain hieman eloa aironnykäisyillä. Laitavavat olivat jo varmastikkin ohittaneet montun ja mielessä kävi ajatus, ettei onnistuttu sen kalan kanssa. Keskivavassa oli siimaa ulkona reilut kolme metriä ja raskaan puntin kanssa sekin vähä laski lähes suoraan kohti pohjaa. Vaaput kuitenkin kaikki pelittivät ja keskivavan kärki tärähti ja niiasi aivan olemattoman vähän. Ensiksi kävi mielessä ahven, mutta sitten tuli käsky tartuttamisesta airojen avulla jostain selkärangan uumenista. Vene liikahti kevyesti vastavirtaan, vavan kärki taipui enemmän ja enemmän, sekä dööri alkoi soittamaan räikkää. Muutama veto airoilla lisää ja hihkaisin, että nyt on! Veneessä oli kahdella miehellä varmastikin muutama ylimääräinen käsipari liikkeellä, kun Möhkö tarttui keskivapaan ja minä kelasin laitavavat ylös, samalla pidellen airoilla venettä paikoillaan.

Ensimmäinen syöksy oli lohella sen joen kaloille melko pitkähkö, ehkä viitisenkymmentä metriä? Se syöksy loppui komeaan pinnan rikkomiseen miehekkään kokoisella pyrstöllä. Sitten lohi otti vielä toisen spurtin, mutta se kymmenkunta metriä ei ehtinyt pidemmäksi kasvaa, kun lohi päätti pyöräyttää itseään pinnassa kapeikon kohdalla. Möhkö arvioi kalan kokoa, mutta tuumailin vaan, että ihan nätti. Pelkästä kalan pyrstöstä ja pintamyörähdyksestä saatoin uskoa sen olevan suurempi, kuin toivoinkaan. Hetken päästä olin saanut laskettua veneemme jo suvantoon, jossa lohi väsyneenä alkoi pyöriä. Ensimmäinen haaviamisyritys jäi ainoastaan haaveeksi, sillä kala spurttasi veneen alta ylävirtaan. Hetken päästä se kuitenkin suostui uudestaan veneen vierelle, josta sain plokattua haaviin. Tai siis osan siitä lohesta, sillä ei se mahtunut läheskään kokonaan sinne. Onneksi raskaampi pääpuoli pötkötti havaksen pohjassa ja sain siten nostettua haavinreunoista kiinni pitäen kalan kyytiin. Peilikirkas kojamo pötkötti veneessä ja kahdella kaverilla jalat löi loukkua.

Lohi oli iso, kirkas ja varmastikin meille molemmille se enkkalohi. Sen suusta paistoi aavistuksen se venerannassa ahvenellekin kelvannut Kalossi-vaappu, joka oli maalattu Liikennevalo-väriin. Tuo sama väri oli ennenkin pettänyt lohia, mutta nyt oli kyseessä aivan toisen luokan kala. Täräytin papilla kerran niskaan ja lohi pääsi kärsimyksestään samalla hetkellä. Aina nälkäisen Möhkön silmissä kajasti jo lohimedaljongit ym. herkut, mutta sain ehdotettua Möhkölle kalan täyttämistä. Lohta saisi multa, tai Henkalta kun edellisiäkin oli vielä kaapissa. Soudin rantaan, jotta saisimme kalan punnittua, mitattua ja tietty kuvattua. Kuubalainen sikarikin oli saatu kalaveskasta sauhuamaan, kun vaaka kertoi kalalle painoa kertyneen 16,050kg ja mitta näytti pituudeksi 117,5cm. Muutamat fotot kameralla ja sitten ne perinteiset tekstiviestit lohiukoille. Möhkö kysyi, että mistä jatketaan? Tuumasin, että nyt kotiin ja kala pakkaseen, jotta saadaan se kelpokuntoisena täyttäjälle. Kalasta olisi saatava nauttia vielä monina talvina konjakkilasin äärellä. Lohihan oli lähes virheetön. Ainoastaan sen vatsassa oli ikävän näköinen haava kertomassa karua kieltään siitä, että yläpuolisella heittolaiturilla oli sitä aiemmin pidetty jonkin aikaa siiman jatkeena.

Ehdimme olla joella kokonaisuudessaan ainoastaan reilu tunnin ja lupasin Möhkölle, että pääsisi kyllä toistekin vapamieheksi. Olihan kyseisen kaverin kanssa aina onnistanut, kun joelle oltiin lähdetty. Jos ei kalojen kanssa, niin ainakin jotain muuta muistamisen arvoista oli tapahtunut. Sellaisesta reissusta voisinkin kirjoittaa seuraavan tarinan. Silloin joella tapahtui ja sattui. Paino nimenomaan sanalla sattui...

-Stickan

Ps. Tuo lohi on lämmittänyt mieltäni usein muistoissa, mutta myöskin ihan sisustuselementtinä olohuoneen seinällä. Silti se saa jäädä omalla kohdallani ainoaksi trofeekalaksi. Vaikka isompi osuisi joskus kohdalleni, niin se saisi joko vapautensa, tai tulisi syödyksi isommalla porukalla.

< Takaisin uutisiin...